Luokallamme opiskelee 38 lasta. Jokainen oppilas on oma persoonansa. Hänellä on omat tietonsa ja taitonsa sekä vahvuutensa ja heikkoutensa. Joukostamme löytyy lapsia, joista osa tarvitsee enemmän tukea tuossa ja toinen puolestaan toisessa asiassa. Kerronko nyt salaisuuden? Taidanpa kertoa. Yksi luokanopettaja ei tuohon pysty. Ei vaikka kuinka olemme olleet Pisa-huippuja ja korkeakoulutettuja ja maailmalla tunnustettuja. Yksi aikuinen on vain yksi aikuinen. Ja luokassa tämä super-aikuinenkin helposti uupuu taakkansa alle. Siksi tarvitsemme yhteisopettajuutta.Opettajan ammatti on perinteisesti ollut pelottavan yksinäinen ammatti. Kaikilla meillä on kauhutarinamme siitä, mitä se ja se opettaja luokassaan teki ovien sulkeuduttua. Näihin koululegendoihin enempää puuttumatta voi sanoa, että raskasta se on varmasti ollut opettajillekin. Tarkastajat vahtivat tuloksia ja kaikki piti opettaa yhteiskunnan tavoille.
Uuden opetussuunnitelman myötä koulussa korostuu yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Eikö ole hassua vaatia sitä oppilailta jos siihen eivät koulun aikuisetkaan aidosti kykene? Uudella tavalla tekeminen vaatii myös uhrauksia. Suurin ongelma nykykoulussa lienee ajan puute.
Mitä sitten on aito opettajien yhteistyö ja yhteisopettajuus uudessa koulussa? Meidän mielestämme aito yhteistyö lähtee ajatuksesta, että meillä on yhteinen luokka, jossa on 38 oppilasta ja joista jokaisen molemmat opettajat oppivat tuntemaan perin pohjin. Molemmat pääsevät tutustumaan ja auttamaan opinpolkua eteenpäin kaikkia mahtavia luokkamme tyyppejä. Tällöin oppilailla on koulussa entistä enemmän tuttuja, turvallisia aikuisia.
Yhteisopettajuuden myötä jokainen oppilas saa tarvitsemansa tuen ja niin saavat myös luokan aikuiset toisistaan. Yhteistyö kotien kanssa paranee entisestään, kun sitä hoitaa yhden hengen sijasta kaksi. Puhumattakaan upeista visioista, joita kaksi ammatilleen omistautunutta, innokasta ja innovatiivista luokanopettajaa saa aikaan. Tiimihenki on korkealla, lukuvuosi alkakoon!
- T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti